Kun Merluzzo Oy:n omistaja Kalle Räsänen huomasi, ettei ison konserin tilitoimisto tuntunut enää henkilökohtaiselta palvelulta, päätti hän vaihtaa tilitoimistoa.
Sanni Huttunen
28.7.2026
Yli 30 vuotta toiminut Merluzzo Oy tunnetaan ennen kaikkea Tampereen Pizzeria Napolin taustayhtiönä. Napoli on tunnettu pitkistä jonoistaan ja on monien tamperelaisten kantapaikka.
Menestyneen yrityksen edellinen tilitoimisto oli kuitenkin päätynyt osaksi suurempaa konsernia. Samalla yhteistyö muuttui.
”Koettiin, että emme saaneet enää sellaista henkilökohtaista palvelua kuin olisimme toivoneet. Asioiden läpivieminen vei aikaa ja byrokratiaa oli yllättävän paljon.”
Merluzzo Oy päätti etsiä uuden kumppanin. Valinta kohdistui Finassaan, jossa oli Räsäselle ennestään tuttuja ihmisiä.
Tietoa yrityksestä:
- Pizzeria Tampereen keskustassa, joka herättää huomion jonoillaan ja lunastaa maineensa maittavilla pizzoilla.
- Perustettu vuonna 1996.
- Liikevaihto yli 3 milj.
Vanhat tutut helpottivat päätöstä
Räsänen kertoo, että yksi tärkeimmistä syistä valita Finassa oli luottamus.
Finassalla työskenteli ennestään tuttuja asiantuntijoita niin palkanlaskennassa kuin yrityksen johdonkin puolella. Kun ihmiset olivat tuttuja, myös yhteistyön aloittaminen tuntui luontevalta.
”Tuttuja henkilöitä oli jo aikaisemmin. Se tekee sen, että on aika helppo luottaa siihen, että asiat ovat hyvissä käsissä.”
Tilitoimiston vaihtaminen oli odotettua helpompaa
Moni yrittäjä lykkää tilitoimiston vaihtoa, koska pelkää sen olevan työläs prosessi. Merluzzo Oy:n kokemus osoitti tilanteen olevan toisin.
Vaihdon alussa järjestettiin alkutapaaminen, jossa käytiin läpi yrityksen tarpeet ja sovittiin käytännön etenemisestä. Sen jälkeen pidettiin käyttökoulutus, jossa uusi toimintatapa ja järjestelmät käytiin yhdessä läpi.
Finassa hoiti samalla Netvisorin käyttöönoton sekä tiedonsiirron. Yrityksen taloushallinnon palveluihin kuuluvat nykyisin muun muassa:
- kirjanpito
- palkanlaskenta
- tilinpäätös
- veroilmoitukset
- muut taloushallinnon asiantuntijapalvelut.
Vaikka vaihto vaatii aina hieman asiakkaankin aikaa, kokonaisuus yllätti positiivisesti.
”Ainahan se jonkin verran teettää töitä, ei siitä mihinkään pääse.”
Silti juuri vaihtamisen helppous jäi mieleen.
”Kun vuosikymmenten aikana on nähty niitä mappikasoja ja paperisotaa, niin tämä oli hämmentävän helppoa. Nykyään vaihtaminen on oikeasti helppoa.”
Netvisor mahdollisti tietojen siirtämisen ilman raskaita käyttöönottovaiheita. Yrityksen palkka- ja kirjanpitotiedot saatiin siirrettyä sujuvasti, minkä ansiosta arki pääsi nopeasti käyntiin uudessa ympäristössä.
Arjessa näkyy ennen kaikkea nopeampi reagointi
Vuoden yhteistyön jälkeen suurin muutos näkyy Räsäsen mukaan päivittäisessä tekemisessä.
”Asioihin reagoidaan nopeammin ja yhteydenpito on helpompaa.”
Hänen mukaansa taloushallinnossa tärkeintä ei kuitenkaan ole pelkkä ohjelmisto tai prosessi, vaan luottamus ihmisiin. Räsänen kertoo myös, että kokemus Finassasta on proaktiivinen: Finassa ennakoi, kysyy ja varmistaa jo ennen kuin yrittäjä osaa vaatia.
Kun yrityksellä on omat nimetyt yhteyshenkilöt, kysymyksiin saa vastaukset nopeasti ja asioita voidaan hoitaa ilman turhia välikäsiä.
Kenelle Finassa sopii?
Räsänen ei rajaisi palvelua tietyn kokoisille yrityksille.
Merluzzo Oy:llä tilitapahtumia on paljon, mutta hänen mukaansa ratkaisevaa ei ole yrityksen koko vaan se, arvostaako yrittäjä henkilökohtaista palvelua.
”Luulen, että (Finassa sopii) erityisesti sellaisille yrityksille, jotka arvostavat henkilökohtaista palvelua ja sitä, että yritykselle on nimetyt yhteyshenkilöt.”
Yksi sana kuvaa yhteistyötä
Kun Räsästä pyydetään kuvailemaan Finassaa yhdellä sanalla, vastaus tulee nopeasti.
”Luotettava.”
Yrittäjälle se on taloushallinnossa tärkein ominaisuus.
Tutustu asiantuntijoihimme ja ota yhteyttä